sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Ihan nuudeleina salaatista - ja keväästä


Aurinkoinen viikonloppu on hujahtanut vauhdilla. Lauantaina testailimme kymmenen hengen voimin sopivia viinejä aasialaiselle ruoalle. Sunnuntain lounaaksi jäi onneksi nuudelisalaattia nyhtöpossun seuraksi. Eli kerrankin helppoa kokkailua.

Lasisavotta odottaa vielä energiapuuskaa.







Energiaa on sentään löytynyt jo kevätkukkien ostoreissulle ja istuttamiselle.

Nuudelisalaattia olen tehnyt usein Jamie Oliverin 30 minuutin aterioista muokatulla reseptillä. Vihanneksia laitan vähän sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään. Kirsikkatomaatit, paprika tai avokado sopivat myös mainiosti joukkoon. Jamien reseptissä käytetään munanuudeleita, mutta olen itse tykästynyt enemmän riisinuudeleihin.

Nuudelisalaatti

250 g riisinuudeleita (vermicelli)
100 g suolattomia cashewpähkinöitä
1-2 punaista chiliä
1-2 kevätsipulia
1 porkkana karkeana raasteena
1 ruukku korianteria
1-2 rkl soijakastiketta
1 limetin mehu
1 tl seesamiöljyä
1 tl kalakastiketta
1 tl juoksevaa hunajaa

Laita nuudelit isoon kulhoon tai kattilaan ja kaada kiehuvaa vettä niiden päälle. Peitä kulho kannella/lautasella ja liota nuudeleita muutama minuutti, kunnes ovat pehmentyneet. Siivilöi vesi pois ja huuhtele nuudelit kylmällä vedellä siivilässä ja kaada kulhoon.
Vinkki: Pitkiä nuudeleita on yleensä hankala saada annosteltua salaatista. Voit katkoa nuudeleita ennen kypsennystä pienemmiksi pätkiksi tai vielä helpompaa on leikata puhtailla saksilla kypsiä nuudeleita kulhossa lyhyemmiksi.

Murskaa pähkinöitä morttelissa tai kaulimella muovipussissa/keittiöpyyhkeen sisällä. Paahda pähkinöitä kuivalla pannulla miedolla lämmöllä. Sekoittele ajoittain ja vahdi, etteivät pähkinät kärähdä. Kun ne ovat ottaneet väriä, lisää lieden lämpöä ja valuta pannulle 1 tl juoksevaa hunajaa. Sekoita se pähkinämurskaan ja kaada pähkinät kulhoon nuudeleiden joukkoon.

Pilko pieneksi chili (poista siemenet, jos haluat vähemmän tulista), kevätsipulit ja korianteri. Voit käyttää myös korianterin varret, kun silppuat ne pieneksi. Lisää ne karkeaksi raastetun porkkanan kanssa nuudeleiden sekaan.

Lisää salaatin joukkoon soija, limetin mehu, seesamiöljy ja kalakastike. Sekoita ainekset hyvin ja tarjoile esim. kanavartaiden kanssa. Salaatti tekeytyy jääkaapissa hyvin seuraavaankin päivään eli voi tehdä vähän isomman annoksen.

Nuudelisalaatti sopii erinomaisesti myös esim. vietnamilaisten kesärullien täytteeksi sellaisenaan tai jättirapujen kanssa.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Joko nyt?

Joka aamu herättyäni kurkistan ikkunasta pihalle. 
Joko nyt?
Illansuussa töistä palattuani raotan verhoa ja kurkistan taas.
Joko nyt?
Lopulta en malta enää odottaa, milloin ensimmäiset versot syksyllä istuttamistani kukkasipuleista alkavat pilkistää nurmikon alta. Istutan kaupasta ostamani narsissit ruukkuun aidan reunalle. 
No nyt on!
Ja jatkan kurkistamista joka aamu ja ilta. 


sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Home alone - Inkivääri-lohilaatikko


Minulle on muodostunut tavaksi tehdä laatikkoruokia aina kun lihansyöjä on matkoilla. Yksin kotona - taidanpa tehdä makaronilaatikkoa. Tai kaalilaatikkoa. Tai lohilaatikkoa.

Laatikkoruoan paras puoli on, että sitä jää jäljelle myös seuraavaksi päiväksi. Ei tarvitse heti olla miettimässä uutta ruokaa. Huono puoli taas on, että neljäntenä päivänä sama ruoka alkaa jo vähän tökkiä, jos yksin yrittää tehdä selvää perhekokoisesta annoksesta.

Flunssapotilaalle makaronilaatikko on elämän pelastus - helpoin ruoka ikinä ja riittää moneen ateriaan. Pelastus on myös äiti, joka tulee pitämään seuraa, täydentää samalla jääkaapin ja kokkaa lounaan salaatteineen. Loput makaronilaatikosta odottaa jääkaapissa pannulla lämmittämistä.

Viime viikonloppuna tein loistavaa lohilaatikkoa, jota olin improvisoinut jo kerran aiemmin. Raikkautta perinteiseen lohilaatikkoon verrattuna tuovat tuore inkivääri ja limetin mehu. Muuten ihan normiresepti. Tykkään itse laittaa reilusti lohta ja tilliä. Määrät riippuvat vähän käyttämäsi vuoan koosta, eli ei tässäkään tarvitse olla niin tarkkaa. Inkivääriä maun mukaan - itse laitan reilusti, ainakin n. 5 cm palan. Ja sipuli pitää ehdottomasti kuullottaa pannulla, niin se on suloisen makeahkoa ja pehmeää valmiissa laatikossa. Kananmuna ei ole mielestäni välttämätön, tulee oikein hyvää, jos laittaa munamaidon sijasta vain pari desiä kermaa.

Inkivääri-limetti-lohilaatikko neljälle

7-10 perunaa
500-700 g lohifilee
reilu pala tuoretta inkivääriä
2-3 sipulia
1-2 limetin mehu
nippu tilliä
2 dl kermaa
(2 dl maitoa)
(3 kananmunaa)
öljyä
suolaa
mustapippuria

Kuori ja viipaloi perunat ja sipulit.
Kuullota pannulla sipuleita tilkassa öljyä, kunnes ovat pehmeitä.
Silppua kuorittu inkivääri pieniksi paloiksi. Pilko tilli pieneksi.
Poista lohifileestä tarvittaessa ruodot ja siivuta lohi.
Lado uunivuokaan kerroksittain perunoita, lohisiivuja, tilliä ja inkivääriä. Purista limetin mehua lohiviipaleiden päälle. Mausta kerrokset suolalla ja pippurilla.
Laita viimeiseksi kerrokseksi perunoita.
Kaada kerma (tai kerma-muna-maito) laatikon päälle.
Halutessasi voit laittaa korppujauhoja ja voinokareita päälle.
Paista 200 asteessa, kunnes perunat ovat pehmeitä ja pinta vähän ruskistunut. Tähän menee noin tunti, mutta voi mennä 1,5 tuntiakin.